Hei maailma!
Kuvitellaampa ihan aluksi helkkarin iso lodju täynnä erilaisia nappeja. Jokainen nappi olisi vähän erilainen, oman polkunsa mukana roikkunut, oman värisensä ja muotoisensa. Nappeja olisi satoja, jopa tuhansia. Joku kaataisi koko laatikollisen nappeja lattialle suurena putouksena, ne leviäisivät kaikkialle.
Sitten pitäisi osata kertoa jotain niistä kaikista.
Okei, ehkä snadisti ontuva vertaus, mutta on muuten vaikeaa aloittaa tätä kirjoitusurakkaa kun on tapahtunut niin paljon ja ja niin paljon pieniä yksityiskohtia ansaitsisi tulla kerrotuksi eteenpäin. Se on aina haastavaa. Note to self: älä koskaan pidä kirjoitustaukoa, sillä se takaisin satulaan kapuaminen on niin, niin vaikeaa. Yritän parhaani.
1. Lentomatka oli aivan perseestä kuten voikin arvata. Amsterdamissa olin niin väsynyt ja kestämiseni äärirajalla, etten oikeastaan kyennyt muuta kuin makaamaan selälläni jossain hiton penkillä ja tärisemään kylmästä ja itkemään ikävää. On tosi kova duuni yrittää löytää positiivista enrgiaa ja jaksamista kun on jo valmiiksi matkannut miltei 30 tuntia, ja vielä pitäisi odottaa kuusi tuntia seuraavalle lennolle pääsyä. Kun Dami-Hki- koneen kapteeni kertoi lennon lähtevän kymmenen minuuttia myöhässä, mä huutoitkin yksinäni hätäpoistumistie-istuimellani. Ainoa asia oli vaan PÄÄSTÄKÄÄ MUT JO NYT HYVÄNEN vitun AIKA JO KOTIIN. Onneksi pääsin kotiin yhdessä palassa, vaikkakin jouduin odottelemaan piinaavat 40minuuttia matkatavaroitani, kiitos muidenkin myöhästyneiden koneiden. En voi sanoilla kuvata sitä tunnetta, kun VIHDOIN sain koottua kärryyni kaikki matkalaukkuni, ja kun vedin viimeisen kerran syvään henkeä, ja astuin liukuovien läpi, 52 viikon odotuksen jälkeen tapaamaan perheeni ja lähimmät ystäväni. Ensimmäisenä kaulaani ampaisi maailman rakkain pikkusiskopuoleni, jota en ollut nähnyt yli puoleentoista (!!!!) vuoteen hänen vaihtarivuotensa takia. En kyennyt sanomaan kenellekkään yhtään mitään, itkin ja nauroin vaan hysteerisenä. Ja söin maitorahkaa.
Ekasta illasta en muista oikein mitään. Söin maitorahkaa ja muistaakseni myös salmiakkia ja ruisleipää, makoilin olohuoneen matolla Kulosaaressa äidin kotona ja katsoin uutisia haltioituneena. Sitten menin suihkuun ja nukkumaan.
Jetlag kesti yli kymmenen päivää.
2. Ensimmäisenä kokonaisena päivänäni järjestelin matkatavaroitani talvivaatteet-kesävaatteet- pinoihin, söin reissumiestä ja kävin hoitamassa ns. juoksevia asioita kuten uudessa duunissa esittäytymistä, liittymän fiksaamista yms yms. Sain siis uuden työpaikkani jo Sydneyssä ollessani, mikä oli tietenkin todella helpottavaa. Olen siis, kuten sanottua, Helsingin keskustassa skeittikaupassa myyjättärenä - ja todella,
todella rakastan työtäni. Mulla luonnollisesti oli aivan älyttömästi uutta omaksuttavaa uuden alan pestistä, mutta haastavuuden lisäksi kaikki oli ihanan uudenlaista ja jännää. Nyt on vielä mukavampaa, kun ei tarvitse kysellä jatkuvasti neuvoa kaikilta, vaan tietää jo itse miten asiat hoituu. Ja tuntee jo duunikaverit. Ja parhaat lakisääteisten taukojen kulutusspotit. Mulla on töitä nyt (ja ainakin seuraavat 6 kk) to-del-la paljon, 40 tuntia viikossa, että siinä tietenkin hieman tällainen ylimääräinen nakuttelu-harrastus kärsii.. Ystävien ja perheen kanssa vietetystä ajasta kun en halua ottaa minuuttiakaan pois, ja tosiaan pääsykoekirjakin kulkee tiiviisti messissä, että joo. Pahoittelut bloggailuhiljaisuudesta siis.
Hmm.. Mitäköhän muuta mä kertoisin duunista? No, mulla on maailman ihanimpia työkavereita. Muunmuassa maailman kivoin
kääpiö-Arez, jonka nimen jokainen paatunein muotibloggaajastalkkaaja tunnistaa. Minä ja Rezzi toki tunnettiin jo entuudestaan, itseasiassa uuuseamman vuoden takaa samoista ympyröistä, joten on todella jees tehdä nykyisin myös joitan vuoroja yhdessä. Mun loput kolleega-poitsut ja -tyttöset ovat myös aivan ygösiä, ja jokainen työpäivä on kaunistettu hysteerisellä naurulla ja samanhenkisellä seuralla. Jälkimmäinen on positiivinen ylläripylläri, sillä -kuten sanottua- mä olen keltanokka skeittareiden tiimissä.
Työvaatteet tuntuu aina siltä, kuin olisin matkalla larppaamaan tai jotain. Mä kun pukeudun oikeasti suurimman osan ajasta mekkoihin ja hamosiin ja hörsöön, mutta työuniformuni kulmakiviä ovat niket ja flanellipaidat lukuisissa eri väreissä. Tai joku helvetin emerican teeppari. Kaikkea kanssa.
3. Mörköä on ollut ihana nähdä. Työajoista johtuen, tosin, Möykky asuu pääosin joko faijan tai äidin luona, mutta vapaapäiviksi pyrin saamaan Mörkön tänne mun kotiin - ja se on aina pelkkää rakkausaikaa ja rapsutusta ja molemmat tekee vaan sellaista tsirptsirp- ääntelyä ja telmitään ja Mörkö nuolee mun nenää. Mä rakastan sitä pientä koiraa niin kovin paljon.
4. Mun koti! Joo! Mulla on semmonenkin! Mun koti osoittautui hyvin paljon odottamaani kivemmaksi, vaikken sitä siis miksikään loukoksi kuvitellutkaan koskaan. Tää nyt vaan on sellainen äärimmäisen avaraksi ja kotoisaksi vasta remppailtu luukku, jossa on valtava (..no okei, kokoonsa nähden) kylpyhuone meikki-asioille ja paljon lääniä vaate-asioille. Nyt kun sisustus on vielä täysin maitohampaissaan ei ole mitään sen suurempaa hehkutettavaa sillä saralla. Mä olen aika paljon henkilökohtaisesti vastaan sellaista ikeankatalogi- sisustelua, että ennemmin otan ihan oman aikani (ja riivin rahaa kokoon) uniikin ja itseni näköisen kodin kasaamisessa. En edes ala listaamaan mitä kaikkea multa täältä "puuttuu" (kaikki on suhteellista yms.), mutta tulevaisuudessa kaikkia kuvia kämpästä tullaan varmasti täällä näkemään. Mulle henkkoht tärkeintä on saada kaikki mun taide ja muistot esille ja framille ja ympäri ämpäri seiniä silmiäni piristämään, ja niidenkin järkkäilyssä menee varmasti vielä oma aikansa. Mutta mihimpä sitä on kiire.
5. Mun perhe ja ystävät ovat edelleen just niin itkettävän ja naurattavan ihania mitä olen aina hehkuttanut. Australiassa eristettynä vietetty aika ei ollut siis täysin kullannut muistoja, vaan ihan totta ihania ne kaikki ovat. Olen itseasiassa viettänyt aikaa hyvin vähän omassa boksissani, sillä parin rakkaimman tyttö-ihmisen suuri kämppä sijaitsee otollisen lähellä mun duunia ja esim. kaikkea, ja siellä on mulle oma hampiharja ja pyjama. Mikäs siis sielläkään ollessa, rakkaiden ympärillä. Leffailtoja ollaan pidetty varmaan sata, pientä pämppäystäkin on tapahtunut ja silleen. Mikään ei ole muuttunut mihinkään.
6. Olen myös:
- ehtinyt olla zumbaamassa
- ja flunssassa
- ruoka-addiktoitua tomaattikeittoon
- ehkä tavannut jonkun ihmisen kenen kanssa olen ehkä viettänyt aika paljon aikaa mutta ehkä ei siitä yhtään enempää. en tod. ole suhteessa. (tod, ahhahha)
- käynyt katsomassa lätkää jo muutamaan otteeseen
- suunnitellut tulevia reissuja
- tehdä yhden sijaisvuoron entisessä duunissani Stockalla
- käydä luokkakokouksessa muistuttamassa itselleni, että ehkä sitä on syynsä miksei ole pitänyt joihinkin ihmisiin tiiviisti yhteyttä.
On mulla vähän väliä ikävä mun rakkaita Australiassa. Tietenkin. Mulla on huoli siitä, onko siellä kaikki hyvin ja miten kaikki Queenslandin ystävät ovat selvinneet tulvissa. Olen ennen nukahtamista pohtinyt entisen duunipaikkani nykypäivää. Muistellut juttuja. Itkenyt ja nauranut niille vuorotellen. Mulla on takana aivan uskomattoman upea, kasvattava, mua pohjamutia myöten ravisuttanut vuosi, ja olen helkkarin ylpeä kaikesta saavuttamistani asioista aina duuni-ylennyksestä yksin pärjäämisen oppimiseen asti. Mulla on nykyisin kuulemma maailman voimakkain ja ärsyttävin aussiaksentti, mutta mä pidän siitä. Mä näytän mielelläni koko maailmalle mistä mä olen tulossa - ihan samalla ylpeydellä jolla kannoin suomalaisuuttani siellä puolella maailmaa.
*
Just tänään heräsin taas viittä vaille seitsemän, laitoin bassoradion Hyvää huomenta, Helsinki!- shöyn päälle, napsautin kahvinkeittimen valumaan, meikkailin ja kampailin itseäni duunikuosiin ja söin toisella kädellä aamupalaa. Sporan viilettäessä nenäni edestä kiitin Joukahaista ja Väinämöistä siitä, että Helsingin joukkoliikenne (
joka ei enää kulje nimellä HKL okei mitä vittua?! huijasin kun sanoin ettei mikään ole muuttunut. on. paljonkin. ) toimii, ja mun kotini vierestä menee neljä eri sporaa - kaikki oikein toimivaa reittiä työmatkaani silmälläpitäen.
Sitten olinkin töissä, vaihdoin kuulumisia varastossa ja tein täydennystä. Hengailin ja kauppailin kamaa viitisen tuntia, duunikaverini I tuli vuoroon, ja X haki mut lounaalle (
no JUURI se X. Silläkin uhalla että joku on tänään bongannut mut keskustasta räntäsateessa hihittelemässä..) pitkästä aikaa. Leikittiin mun synttäreitä. Oli mukavaa kuten aina. Sitten menin takaisin duuniin.
 |
| Erityistaitoni: näyttää wammaiselta ja syödä korvapuusteja |
Ystäväni S tuli hakemaan mut officelta ja toi mulle muovirasioita duunilounaitani ajatellen - jee! Käytiin kaupassa, naurettiin hysteerisesti tiskirättien sataessa ulkona naamoillemme, tultiin matalaan majaani keittämään kahvia ja makoilemaan. Sitten mä olenkin viettänyt aikaa päätä nollaten Internetin ihmemaassa, syönyt karjalanpiirakoita vuohenjuustolla - ja saanut odotetun kirjoitusinspiksen.
Tästä on hyvä jatkaa eikö niin?
Rakkaudella
Vivve xx
ps. Tämä postaus on omistettu eräälle kauniille ja lyhyelle naiselle jonka tapasin kantakuppilassani viime lauantaina kello kolme yöllä. Ko. naishenkilö pysäytti minut todella yllättäen, kysyi olenko kenties Vivi, ja kertoi kaipaavansa mun postauksia. Mua kouraisi ja helkkarin syvältä. On eri asia saada satunnaisia Anonyymien lähettämiä kommentteja siitä, miten mulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa, kuin että joku tulee ihan tosissaan vetämään hihasta ja heittämään femmat. Terveisiä sinulle, pieni nainen, tämä postaus on sinulle omistettu. Toivottavasti luit myös.
pps. Kuva on lainattu ihanaiseltani
Sagalta, jonka myöskin tunnen blogini tiimoilta vuosien takaa. Saga on ihana kun se välillä matkustaa kaukaa pohjoisesta Helsinkiin, ja aina löydetään sopukka jakaa pullaa ja elämänviisautta toisillemme.
PPS: joku kertoi et sillä olis mulle monta postausideaa. Kerrohan toki! Lisäksi musta olis ihanaa jos joku haluis keksiä mun blogille uuden nimen ja sit kanssa uus bannerikin olis jees. Poikkeuksellisesti julkaisen blogissani hymiön, ja tässä se tulee: :----))))))))))))))))))))))))))))))
